Mikä jääkiekossa maksaa ja voiko siihen vaikuttaa?

Nuorten Leijonien upean maailmanmestaruuden jälkilöylyissä on jälleen mediassa herätetty keskustelua lajin kalleudesta ja jääkiekon muuttumisesta hyvätuloisten perheiden lajiksi ja siitä, kuinka perheet joutuvat tekemään isoja uhrauksia huipulle pääsyn mahdollistamiseksi (mm. Mikko Marttisen artikkeli Ilta-Sanomissa 12.1.2019).

Artikkelissa maalattiin melko leveällä pensselillä lajin kustannuksista junioriaikana, kun vastakkain oli Jääkiekkoliiton laskema n. 20 000 euroa ja kirjoittajan mainitsema opetus- ja kulttuuriministeriön arvioima jopa 90 000 euroa. Jotta tähän keskusteluun saadaan enemmän konkretiaa ja voimme laaja-alaisesti alkaa miettiä, miten lajin kustannuksiin voidaan vaikuttaa ilman, että laatu kärsii, pitää lukujen taakse katsoa tarkemmin. Avaan tässä blogi-kirjoituksessa asiaa seuran, joukkueen ja vanhemman näkökulmista ja raapaisen hieman myös kuntapoliittista päätöksentekoa ja kuntien eriarvoisuutta.

Seuratoimintaa ja sen kustannusrakennetta olen seurannut ja kehittänyt KJT Hockeyn puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen ja joukkueenjohtajana olen laatinut budjetteja seuran 2001-syntyneiden G-junioreista lähtien. Tällä hetkellä pojat ovat kasvaneet B-junioreiksi, jolloin ym. artikkelin mukaan harrastamisen kustannukset ovat suurimmillaan. Pelaavan pojan vanhempana minulla on myös käsitys siitä, mitä seura- ja joukkuetoiminnan ulkopuolisia kuluja jääkiekon harrastamiseen liittyy.

Jotta pääsemme pohtimaan sitä, mistä voimme karsia, pitää ensin katsoa lukujen taakse ja purkaa kulurakennetta. Käytän tässä esimerkissä edustamani seuran ja joukkueen kulurakennetta ja toimintamallia. Perusrakenne lienee samansuuntainen muissakin seuroissa, mutta erojakin varmasti löytyy.

Käytän esimerkissä KJT Haukat B-joukkueen budjettia ja pilkon budjettiin pohjautuvan kausimaksun tapahtumakohtaisen maksun kautta eri osiin sen perusteella, mihin harrastamiseen kulutetut eurot menevät.

Joukkueen laatiman budjetin mukaan kausimaksu pelaajalle esimerkin joukkueessa on 2 915 euroa. Tämä maksu kattaa kaiken muun joukkueen perustoiminnan, paitsi vieraspelimatkoista aiheutuvat kustannukset. Ne jyvitetään erikseen pelimatkakohtaisesti niiden pelaajien kesken, jotka bussiin nousevat. Tämä on yleinen käytäntö seurayhteisömme joukkueissa ja perustuu siihen oikeudenmukaisuuden ajatteluun, että kenenkään ei tarvitse maksaa muiden matkakustannuksia, jos pelaajaa ei matkalle lähtevään kokoonpanoon nimetä.

Joukkueelle menevän maksun lisäksi jokainen KJT Hockeyn jäsen maksaa vuosittain 250 euron suuruisen seuratoimintamaksun seuralle. Seura rahoittaa toimintansa 80 % käyttäjiltä tulevien toimintamaksujen muodossa. Rahaa kerätään henkilökohtaisen seuratoimintamaksun nimellä kulkevan jäsenmaksun sekä jäänkäytöstä kerättävän pienen jääkatteen muodossa.

Yhteenlaskettu yksittäisen pelaajan kausikustannus ilman vieraspelimatkoja B-junioreissa on siis 3 165 euroa. Tasaisesti 12 kuukaudelle jyvitettynä säännöllinen maksuvelvoite on 265 e/ kk. Tällä rahalla juniori saa joukkueen mukana aktiivisella toimintakaudella neljä n. 2,5 tunnin harjoitustapahtumaa arki-iltaisin ja keskimäärin yhden pelin viikonloppuisin. Kun huomioidaan vielä kesän omatoimijakso, jolloin ohjattua toimintaa ei ole, saadaan yhden tapahtumakerran kustannukseksi 14 euroa/ tapahtuma. Tämä summa voidaan pilkkoa neljään osaan, jotta nähdään, mihin tuo raha kuluu.

Kunnille ja yksityisille halliyhtiöille maksettavat jäänkäyttökustannukset (5 euroa)

Suurin harrastamisen kustannuksiin kuluva osuus keskiuusmaalaisille juniorijääkiekkoilijoille on jään käytöstä aiheutuvat kustannukset. KJT:n toiminta-alueella jään tuntihinta on jokaisessa kaukalossa erisuuruinen ja vaihteluväli on n. 80-165 euroa. Kunnat subventoivat hintaa vahvasti ja myyvät omista halleistaan alueen juniorijoukkueille jäätä edullisemmin, kun taas yksityisrahoitteiset hallit laskuttavat jäästä enemmän. Jotta joukkueet eivät ole kustannusten näkökulmasta eriarvoisessa asemassa, KJT:n kaikki joukkueet maksavat jäästä samaa keskituntihintaa (145 e/ h).

Jääkulut B-juniorille vuodessa: 1 140 e

Urheilutoiminnan palkkiot ja kulukorvaukset (4,50 euroa)

Toiseksi suurin siivu kuluu joukkueen urheilutoiminnan ohjaamisesta maksettavista valmennuspalkkioista ja kulukorvauksista. Tätä 4,50 euron tapahtumakohtaista rahasummaa on jakamassa vastuuvalmentaja, kaksi apuvalmentajaa, maalivahtivalmentaja, huoltaja sekä kaksi joukkueen johtoryhmään kuuluvaa toimihenkilöä. Yhteensä siis seitsemän henkilöä laittaa lihoiksi tuon summan.

Urheilutoiminnan kulut B-juniorille vuodessa: 1020 euroa

Joukkueen toiminnan muut kulut (2,50 euroa)

Noin kuudesosa kustannuksista menee joukkueen muihin kuluihin. Näihin kuluihin sisältyvät mm. huollon materiaalikulut (teipit, eristysnauhat yms.), teroituskoneen leasing-maksu, pelaajille ja valmentajille hankitut treeni- ja edustusasut, kotipelien erotuomarimaksut ja jääkiekkoliiton sarjamaksut.

Joukkueen toiminnan muut kulut B-juniorille vuodessa: 565 euroa

Seuralle ohjautuva osuus (2 euroa)

Seuralle yksittäisen pelaajan tapahtumakohtaisesta maksusta lohkeaa hieman alle 15 %. Tämä summa kuluu pääosin vakituisten työntekijöiden palkkoihin, seuran pelipaitoihin ja -sukkiin sekä kaikille seuran jäsenille hankittavaan seura-asuun sekä sellaisiin jääkuluihin, jotka jäävät seuran maksettavaksi. Tällaista jäätä kertyy etenkin huhtikuussa, kun joukkueiden toiminta on sarjojen päättymiseen jälkeen epäsäännöllisempää. Seura sitoutuu jäästä neuvotellessaan ostamaan jäähalleista tietyn määrän jäätä 1.8. – 30.4. välisenä aikana. Tällä rahalla seura järjestää myös urheiluakatemian valmennustoimintaa, jonka piiriin pelaaja kasvaa 13-vuotiaana. Tämä mahdollistaa ensin yhden ja myöhemmin kaksi seuran valmentajien ohjaamaa aamuharjoitusta viikossa, ilman lisäkustannuksia pelaajalle.

Seuran kuluihin ohjautuva osuus B-juniorilta vuodessa: 440 euroa

Nämä summat muodostavat siis joukkueen perustoiminnan kuluista valtaosan. Kuluja kertyy lisää vieraspelimatkoista, joita joukkue pelaa harjoitusotteluiden muodossa elokuussa sekä sarjaohjelman mukaisesti syyskuusta maaliskuuhun. Vieraspelejä kaudelle kertyy n. 30. Pelattava sarjataso määrittelee paljon sitä, kuinka laajalla säteellä vieraspelimatkoja tehdään.

KJT Haukat B osallistui syyskaudella B-nuorten Mestis-karsintaan tavoitteenaan nousta kevätkaudeksi alempaan SM-sarjaan. Tuota tavoitetta joukkue ei saavuttanut, joten se jatkaa kevätkaudella pelaamistaan B-nuorten Mestiksessä.

Jääkiekkoliitto on reagoinut kustannuspaineisiin luomalla SM-sarjaa alempiin sarjoihin alueelliset lohkot. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että syyskaudella (harjoitusottelut mukaan lukien) joukkue matkusti vieraspeliin bussilla melko harvakseltaan. Pelaajalle, joka osallistui kaikille vieraspelimatkoille, lisäkustannusta kertyi 450 euroa. Kevätkauden sarjaohjelma vie meidät viikonloppumatkalle Turkuun ja kerran Tampereelle. Noiden pelimatkojen kustannus pelaajalle jää alle 200 euron. Lisäksi, joukkueen menestyessä, saattaa tulla vieraspelimatkakuluja Final Four-tapahtumasta.

Mikäli joukkueemme pelaisi valtakunnallista SM-sarjaa, olisivat kauden pelaajakohtaiset vieraspelimatkakustannukset n. 1500 euroa vuodessa. Huomioitavaa on, että Etelän joukkueet selviävät kaudesta huomattavasti pienemmillä kustannuksilla kuin muun Suomen joukkueet. Voin vain kuvitella, kuinka paljon Kärppien junioripelaajat joutuvat matkakustannuksia vuosien aikana maksamaan. Summa on varmasti etelän joukkueisiin verrattuna moninkertainen.

Lisää harrastamisen kustannuksia kauden aikana syntyy varusteisiin kuluvasta menoerästä. Varusteisiin kuluvaa rahamäärää on vaikea arvioida, kun se vaihtelee vuosittain riippuen siitä, mitä varusteita tulee milläkin kaudella uusia ja kuinka monta mailaa sattuu rikkoutumaan. Tässä kuluerässä on todella suuri vaikutus sillä, minkä hintaisia varusteita hankkii. Joka tapauksessa joka vuosi kustannukset lasketaan vähintään sadoissa euroissa. Eniten tässä kategoriassa kuluvaan rahamäärään voi vaikuttaa ostaessaan luistimia tai mailoja. Luistimissa hintahaarukka on helposti satoja euroja, mailoja taas menee kauden aikana useampia ja yksittäisen mailan hinnalla on suuri merkitys kokonaiskuluissa. Keskimäärin – uskallan väittää – 1 000 euroa riittää vuodessa hyvin varustekustannuksiin 14 – 18-vuotiaana, jos ei aina hanki markkinoiden uusinta ja kuuminta varustetta tai mailaa.

Kaikilla edellä mainituilla erilaisia kustannuksia sisältävillä osa-alueilla kehitys on progressiivista ja suhteessa harrastaja ikään. Jääharjoitusten määrä kasvaa, valmennuskustannukset kasvavat, varusteet ovat kalliimpia ja mailoja kuluu enemmän pelaajan kasvaessa vanhemmaksi junioriksi.

Summa summarum

Yhteenlaskettuna KJT Haukoissa pelaavan B-junioripelaajan kausikustannus on yhteensä n. 5 000 euroa, sisältäen kaiken jääkiekkoon liittyvän. Tuosta summasta voi helposti säästää ainoastaan urheiluliikkeessä pohtiessaan, minkä hintaisen varusteen kulloinkin lapselleen hankkii.

Kuinka kustannuksia sitten voidaan alentaa?

Kustannusten hallintaan voivat oleellisesti vaikuttaa seuraavat tahot: kunnat, Suomen jääkiekkoliitto, seurat, joukkueet ja niissä päätöksiä tekevät vanhemmat. Paljon hyvää on monella suunnalla jo saatu aikaan, mutta olisiko jotain vielä tehtävissä?

Kunnat

Jään hinnan osalta Suomen kunnat ovat kovin eriarvoisessa asemassa. Kaikki kunnat todennäköisesti jollakin tavalla tukevat jääkiekon harrastamista erilaisin seuratukivaroin tai jään hinnan subventoinnilla – myös Tuusulassa ja Keravalla tehdään näin. Suomessa on kuitenkin kaupunkeja, joissa jää on junioriseuroille ilmaista. Jos näin olisi kaikkialla, se vaikuttaisi kustannuksiin merkittävästi. Näin tapahtuisi ainakin Keski-Uudellamaalla, se on helppo luvata. Haastankin poliittiset päätöksentekijät pohtimaan omalta osaltaan, voiko subventointia omassa kunnassa jään käyttökustannusten osalta lisätä.

Suomen jääkiekkoliitto

Suomalaisten jääkiekkoseurojen kattojärjestönä jääkiekkoliitolla on merkittävä rooli kustannusten hallinnassa. Se tekeekin jo kiitettävän paljon sellaisia linjauksia ja ratkaisuja, joilla on positiivinen vaikutus kustannuksiin. Valtaosa sarjoista pelataan alueellisin perustein muodostetuissa lohkoissa läpi koko juniorivaiheen. Toisinaan se tuo kilpailullista eriarvoisuutta, mutta kustannusperustein se on hyväksyttävää. Lisäksi jääkiekkoliitolla on upea tukijärjestelmä vähävaraisille perheille. Siitä jaetaan vuosittain yli miljoona euroa niille, joille harrastuksen kustannukset alkavat olla liian suuria. B-juniorille tuon tuen suuruus on 1 500 euroa kaudessa. Jääkiekkoliitto maksaa myös valtaosan seuroissa toimivien taitovalmentajien palkasta. Se on huikea satsaus ja tuo toimintaan laatua ilman kustannusten kasvupainetta seurassa.

Yhden radikaalin, ja varmasti mielipiteitä jakavan ehdotuksen heitän kuitenkin vielä jääkiekkoliiton suuntaan. Mitä jos jääkiekkoliitto linjaisi, että kansainvälisiä turnauslupia ei seuroille ja joukkueille myönnettäisi vielä lapsikiekkovaiheessa? Kotimaassa on varmasti riittävästi turnauksia eri tason joukkueille. Tämä liiton linjaus antaisi seuroille ns. vipuvartta joukkueiden ohjeistamisessa kausittaisia toimintasuunnitelmia laadittaessa. Ulkomaille ehtii hyvin myöhemminkin.

Seurat

Kuten aiemmin kerroin, seuran rahoitus tulee pääosin vanhempien kukkarosta erilaisten toimintamaksujen muodossa. Näin ollen seuralla on myös suuri vastuu siinä, miten se toimintansa organisoi ja kuinka paljon esimerkiksi henkilöresurssia sillä on käytössään. Seurayhteistyö ja varainhankinta luovat mahdollisuuksia siihen, että kustannukset pysyvät hallinnassa ja vain välttämättömimmät kulut kaivetaan vanhempien taskusta.

Seurayhteistyön avulla voidaan saada aikaan paljon. Merkittävin, jo seurojen välillä etelässä sovittu kustannusten hallintaan liittyvä yhteistyösopimus, on lapsivaiheen pelaajaliikenteen sulkeminen. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsivaiheessa (G-D1) seuran vaihtaminen sallitaan vain painavin perustein. Toinen kehittämiskohde voisi olla jo nyt pikkuhiljaa käynnissä olevan muutoksen tukeminen turnauskulttuurin muuttumisesta ns. pelitällikulttuuriksi. Turnaukset ovat loppujen lopuksi melko kallis ja – uskallan väittää – urheilullisesti tehoton tapa organisoida pelejä. Turnausmaksut ovat melko suuria ja tarjolla on lyhennettyjä pelejä, joissa liikunnallinen kuorma jää suhteellisen pieneksi. Pelitällit tarjoavat toisenlaisen vaihtoehdon organisoida pelitapahtumia. Siinä kaksi tai useampi joukkue sopii pelitapahtumista siten, että jokainen pelitälleihin osallistuva joukkue järjestää vastaavanlaisen tapahtuman kauden aikana ja vastaa myös sen kustannuksista. Suomalainen sateenvarjoseurajärjestelmä takaa sen, että kaikilla seuroilla ja sen joukkueilla on mahdollisuus löytää yhteistyöjoukkueita pelitälleihin. Näin sen ainakin pitäisi olla. Pelitällijärjestelmä ei sisällä ylimääräisiä turnausmaksuja. Toki huomionarvoista on, että turnaukset ovat järjestäville joukkueiden varainhankintatapahtumia, mutta sen voi halutessaan organisoida muullakin tavalla.

Joukkueet

Joukkueiden johtoryhmien tulisi olla maltillisia ja käyttää harkintaa kauden toimintasuunnitelmia laatiessaan. Kustannustehokkuuden tulisi olla etenkin lapsikiekkovaiheessa aina huomioitava asia, kun erilaisia tapahtumia kaudelle suunnitellaan. Minun mielestäni lapsikiekkovaiheessa toiminnan pitäisi ennen kaikkea perustua liikunnallisuuden ajatukselle ja silloin ei tarvitse lähteä jatkuvasti kotihallilta erilaisille turnausmatkoille ja leireille. Näitä käytäntöjä perustellaan usein ryhmäytymisen ja joukkuehengen pohjalta, mutta kasvatusalan ammattilaisena uskallan väittää, että rahallinen panostus suhteessa tuloksiin jää tässä toiminnassa pieneksi.

Vanhemmat

Jääkiekossa vanhemmat voivat vaikuttaa kustannuksiin monella tavalla. Joukkueiden toimintasuunnitelmat hyväksytään vanhempainkokouksissa. Niistä päätettäessä pitää olla rohkea ja kiinnittää huomiota kustannuksia lisäävien perustoiminnan ulkopuolisten tapahtumien määrään. Lajitaitojen kehittämisen ja liikunnan pitäisi olla keskiössä sen sijaan, että pohditaan, mitä kaikkea kivaa kauden aikana voisikaan tehdä oman toimintaympäristön ulkopuolella. Lähtökohta on, että lapsi harrastaa lajia siksi, että se on kivaa, ei erilaisten reissujen vuoksi.

Joukkuetoiminnan ulkopuolella on tarjolla monenlaista lisämaksullista tapahtumaa. On erilaisia jääkiekkoleirejä eri puolilla Suomea. On olemassa eri teemoihin perustuvia valmennustuokioita, kuten luisteluvalmennusta tai maalintekoleiriä jne. Lisäksi ulkomaan turnauksiin on mahdollista osallistua erilaisten Select-joukkueiden riveissä. Niitä kukin hankkikoon oman maksukykynsä mukaan – se on ihan ok. Lohdutuksena niille, jotka taistelevat jo joukkuemaksujen kanssa, uskallan luvata näiden lisämaksullisten valmennusten olevan loppujen lopuksi vain lisäosia ja ihan kivoja juttuja, jos lompakko kestää. Ne eivät ole edellytys unelmien täyttymykselle. Niihin ei kannata rahaa sijoittaa, jos talous on tiukalla – silti lapsi voi saavuttaa kaiken sen, mistä unelmoi, kun tekee kovasti töitä joukkueen harjoituksissa ja vapaa-ajallaan ulkona monipuolisesti liikkuen.

Loppuyhteenveto (case Kanerva)

Kaiken kaikkiaan oman poikani jääkiekkoharrastukseen on 11 vuoden aikana G-juniorista B-junioriksi kulunut rahaa karkeasti arvioiden hieman yli 30 000 euroa. Tästä summasta n. 19 000 on kulunut joukkueen kausimaksuihin edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Varusteisiin olen vuosien varrella saanut rahaa kulumaan arviolta n. 5 000 euroa ja loput n. 6 000 euroa erilaisiin leiri- ja pelimatkakustannuksiin. Se on jonkin verran enemmän kuin Jääkiekkoliitto on laskenut, mutta vain kolmannes siitä, mihin opetus- ja kulttuuriministeriö on tutkimuksissaan päätynyt.

Vuosien aikana KJT:n 2001-ikäluokan joukkueet osallistuivat turnauksiin varsin maltillisesti, mutta yllä kuvaamiani pelitällejä järjestettiin sitäkin enemmän ristiin rastiin ympäri Suomea.  Kustannustehokkaasti yön yli suuntautuneilla pelitällireissuilla majoitus järjestettiin isäntäjoukkueen perheissä vuoroin vieraissa – periaatteella. Ikäluokka järjesti omia neljän päivän kesäleirejä Kuortaneella useampana kesänä ja yläkouluvaiheessa viikon leirikoulun. Kokonaisuuteen sisältyi myös viikonlopun mittainen pelitällireissu Ruotsiin C2-kaudella ja C-kauden joulutauolla tehty kahden pelijoukkueen turnausmatka Torontoon.

Varustehankinnoissa olen käyttänyt aina harkintaa ja hinta on ohjannut lopullista päätöksentekoa. Kalleimman kategorian tuotteita en ole ostanut koskaan. Tällä osa-alueella olisin pystynyt puristamaan paljon enemmänkin säästöä, mutta toisaalta rahaa olisi myös saanut kulumaan helposti yli kaksinkertaisen summan.

Poikani harrastus on kaikki yllä mainitut kulut huomioiden maksanut keskimäärin 2 730 euroa vuodessa, 227 euroa kuukaudessa, 52 euroa viikossa. Tapahtumakohtaista lukua en tässä uskalla lähteä arvioimaan, kun tapahtumapäivien määrää en ole kirjannut, mutta huikean paljon niitä on vuosien aikana ollut. Jopa siinä määrin, että muita vapaa-ajan kuluja ei merkittävässä määrin samalle yhdentoista vuoden ajanjaksolle ole poikani osalta tullut. Lapsuus ja nuoruus on vietetty pojan kanssa melko pitkälti lätkän parissa jäähalleilla.

Lopuksi haastan seuraihmiset yli lajirajojen avaamaan oman lajinsa ja seuransa kulurakennetta ja pohtimaan, mistä säästöjä omassa lajissaan tai seurassa voisi tehdä. Taloudellisiin haasteisiin perustuva Drop out pitäisi saada kitkettyä kokonaan pois lajista riippumatta. Liikunnan ja tavoitteellisen urheilun harrastamisen haluamansa lajin parissa pitäisi olla jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus. Näillä kustannuksilla on selvää, ettei se tänä päivänä toteudu ilman tukitoimia.

Mainokset

Mitä kuuluu keskiuusmaalaiselle jääkiekolle tänään?

Historia on muistuttamassa meitä siitä, miten asioita on ennen tehty niin hyvässä kuin pahassa. Sieltä kasvaa myös oppimisen siemen uusia toimintamalleja kehiteltäessä. Aina aika ajoin herää keskustelu siitä, miten ennen kaikki oli paremmin ja käynnistyy haikailu vanhojen hyvien aikojen perään. Muistellaan, kuinka joskus on pelattu sillä ja tällä tasolla ja toiminta oli ns. tapissa. Kultareunuksin rajatuista muistoista unohtuu usein kuitenkin olemassa olleet erilaiset toimintaedellytykset ja rakenteet, jotka toimintaa ohjasivat.

Pitää siis aina osata katsoa myös sitä historiallista kontekstia, jossa kulloinkin on toimittu. Maailma muuttuu ja sitä myöden toimintaympäristö ja -edellytykset tuon muuttuvan maailman mukana. Vanhoja toimintamalleja ei voi uuteen tilanteeseen sellaisenaan istuttaa. Tänä päivänä tosiasia on, että pienet – tai edes keskisuuret seurat – eivät yksinään pysty tarjoamaan kärkipelaajilleen sopivaa toimintaympäristöä ilman laadukasta toiminnan kehittämistä ja yhteistyötä muiden seurojen kanssa. Ainoastaan liigalogo-seuroilla on riittävää imua kilpailukykyisten joukkueiden rakentamiseksi vuodesta toiseen ilman, että toiminnan laatua otetaan tiukkaan tarkasteluun. Toki liigaseurat toimintaansa arvioivat ja kehittävät, mutta pelaajan tai perheen näkökulmasta liigalogo mielletään – virheellisesti – automaattiseksi laadun takeeksi.

Keski-Uudenmaan alueen seurat KJT:n ympärillä ovat ajautuneet kaikki jossain määrin ahdinkoon ja ovat hakeutuneet yhteistyön piiriin. Mäntsälän, Nurmijärven ja Sipoon seurat ovat menneet liigaseurojen sateenvarjojen alle, mutta ensiaskeleiden perusteella toimintaedellytykset ovat pienten pelaajamäärien vuoksi useassa ikäluokassa edelleen varsin hankalat. Pohjoisessa Hyvinkää aloittelee yhteistyötä Riihimäen kanssa.

Mikä toimintaympäristössä ennen oli toisin? Yhtenä huomioitavana osana oli varmasti se, että Jääkiekkoliitto oli organisoinut aluepolitiikkansa ja sarjajärjestelmät eri tavalla. Uusimaa oli oma alueensa, jolla oli oma aluehallintonsa ja myös oma aluejoukkue Pohjola-leirillä. Näin ollen myös alueen pelaajia pääsi mukaan runsaslukuisesti. Myös SM-karsintasarjojen paikkoja jaettiin aluekiintiöistä. Tämä mahdollisti paremmin seurojen toimimisen paikallisesti ja kampoihin pystyttiin yksittäisissä ikäluokissa laittamaan isommillekin seuroille.

Kilpailukyvyn edelleen parantamiseksi Keski-Uudellamaalla, 80-luvulla syntyneille muodostettiin vuonna 1996 kilpakiekon yhteisjoukkueet B- ja A-junioreihin. Yhteisjoukkueet pelasivat nimellä KJT. Joukkueeseen valikoitui pelaajia Tuusulan, Keravan ja Järvenpään paikallisista seuroista. Tämä yhteistyö mahdollisti kärkipelaajien kehittymisen lähellä kotia kilpailukykyisissä joukkueissa ja osa ikäluokista pelasikin varsin menestyksekkäästi. C-junioreiden kanssa sen sijaan arvottiin vuosittain missä pelataan ja millä paidalla, nimellä jne. Tämä johti lopulta siihen, että yksittäisten ikäluokkien toimijoiden (huom. aikuisten) aiheuttama turbulenssi lamautti tämän yhteistyön.

90-luvulla syntyneet pelaajat hukattiin paljolti tämän turbulenssin jälkilöylyissä. Paikalliset seurat alkoivat uudelleen kilpailla keskenään niin pelaajista kuin pahimmillaan resursseistakin. Tämän tuloksena yhdelläkään seuralla ei enää C-junioreissa ollut alueen kärkipelaajia joukkueissaan, vaan he olivat karanneet Helsingin liigaseuroihin tai Vantaalle. Kun tämä tosiasia tunnistettiin, Tuusulan Juniorikiekko ja Keravan Shakers päättivät miekkojen kalistelun sijaan rakentaa yhteistyötä ja syntyi nykymuotoinen KJT Hockey. Järvenpään Haukat ei tuossa vaiheessa vielä ollut valmis käynnistetyn mukaiseen yhteistyöhön.

Yhteistyöhön lähdettiin muuhun Suomeen nähden etujoukoissa ja sen tuomasta edusta seurassa nyt nautitaan. Sittemmin samantyylistä mallia on alettu soveltaa mm. Kymen alueella PoKLi Ry:ssä, Päijät-Hämeessä Pelicansin alla ja Läntisellä Uudellamaalla Harjun Kiekossa.

Toimintaa alettiin uudessa KJT:ssa rakentaa ja kehittää johdonmukaisesti. Alkuvuosien karikoiden tasoittamiseksi luotiin toimintamalli, joka on osoittautunut toimivaksi ja kehityskelpoiseksi tavaksi tehdä juniorijääkiekkoa. Seuran 2001-syntyneiden ikäluokka on toiminut tuon kehitystyön pilottina kohta kuuden vuoden ajan ja tehdyn pilotoinnin tuloksia voidaan näin ollen jo pikku hiljaa arvioida pidemmälläkin aikavälillä. Ikäluokan johtoajatuksena ovat olleet pitkäjänteisyys sekä varhaisen segregoinnin välttäminen. Nyt, C-vaiheessa, ikäluokassa on edelleen mukana lähes 70 pelaajaa ja pelijoukkue löytyy ikäluokasta kaikilla harrastamisen tasoilla.

Muutosvastarintaa seuran sisällä on toki vuosien varrella kohdattu. Ikäluokan toimintaa on kummasteltu, epäilty ja arvosteltu. Ajan myötä enemmistö on kuitenkin hyväksynyt ajatuksen kiireettömyydestä, pitkäjänteisyydestä ja koko ikäluokasta huolehtimisesta – kärkeä kuitenkaan unohtamatta. Mottona on ollut ”Kärki edellä, mutta ei sen ehdoilla”. Tällä hetkellä voidaan todeta kaikkien 2001-syntyneitä nuorempien ikäluokkien olevan elinvoimaisia ja vahvoja sekä keskenään samassa suunnassa. Tämä siitä huolimatta, että muutosvastarinnan myötä myös lähtijöitä on ollut – onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.

Myös Järvenpäässä on huomattu, että sillä ei ole nykyisin riittäviä toimintaedellytyksiä toimia yksinään ja he ovatkin jälleen lähteneet mukaan tekemään yhteistyötä keskiuusmaalaisen pelaajapolun kehittämiseksi. Tämän yhteistyön myötä alueella pelataan kilpakiekkoa C2-A – junioreissa nimellä KJT Haukat. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös D1-junioreiden välillä. Yhteistyö on toiminut jouhevasti ja se on tukenut pelaajien kehittymistä.

Missä KJT:n ikäluokat menevät tällä hetkellä?

C SM-sarjassa (01-syntyneet) pelaa 20 joukkuetta; niistä 15 on liigaseuroja ja loput viisi paikkaa täyttävät Blues kahdella joukkueellaan, K-Vantaa, KJT Haukat ja Karhu-Kissat. Näistä joukkueista Blues on Suomen ylivoimaisesti suurin junioriorganisaatio, K-Vantaa on vantaalaisten seurojen yhteenliittymä sekä Jokereiden sateenvarjoseura ja K-Kissat niin ikään Jokereiden sateenvarjon alla. Nykyinen laadukas ja pitkäjänteinen toiminta on siis johtanut siihen, että tuossa tiukassa taistelussa paikasta auringossa KJT on pärjännyt Haukkojen kanssa tehtävällä yhteistyöllä varsin hyvin. Tämän ikäluokan menestys varmistaa jatkumon myös 02-syntyneille, jotka pääsevät SM-karsintasarjaan (24 joukkuetta) ensi kaudella automaattisesti.

C2 (02-syntyneet) pelaa valtakunnallista ylintä sarjatasoa siitä huolimatta, että muutama kärkipelaaja päätti lähteä liigaseuroihin (Jokerit ja HIFK) jo tämän kauden alkaessa. Riittävä massa ja laadukas harjoittelu ovat taanneet kuitenkin sen, että joukkue on edelleen hyvissä asemissa valtakunnan kärjen takana ja seuraan jääneet kärkipelaajat pääsevät kehittymään rauhassa ja pelaavat isossa roolissa lähellä kotia. Luotan siihen, että joukkue pelaa syksyllä itsensä 20 joukkoon ja pelaa SM-sarjassa koko kauden.

D1 (03-syntyneet) on selvinnyt niin ikään muutaman kärkipelaajan lähdöstä kuivin jaloin. Edellinen valmentaja vei puolitoista vuotta sitten Helsinkiin mukanaan peräti yhdeksän ikäluokan sen hetkistä kärkipelaajaa. Moni oli sitä mieltä, että tuon ikäluokan toiminta KJT:ssa oli ohi. Vaan kuinkas kävikään? Syksyn alkusarjan jälkeen KJT Haukat on ylimmällä sarjatasolla sijalla 7., liigalogo-seurojen pelijoukkueiden sekä Juha Lindin luotsaaman Vuosaaren Viikinkien välittömässä tuntumassa.

D2 (04-syntyneet) on pelannut syksyllä erittäin vahvasti ja on alueen ylimmällä sarjatasolla sijalla 3. Tuo joukkue on vielä ainoastaan KJT:n pelaajista koostuva joukkue.

Tärkeää on myös, että kaikkien näiden kärkijoukkueiden takana pelijoukkueita on kaikissa ikäluokissa myös alemmilla tasoilla mahdollistamassa kiireettömän kypsymisen niille, joiden kehitys on hitaampaa tai maileja jäällä on takana vähemmän. Myös kaikissa alemmissa ikäluokissa (G-E) pelaajia on runsaasti ja toiminta on pelaajien kehittymisen näkökulmasta katsottuna laadukasta. Tulevaisuus näyttää siis toistaiseksi varsin hyvältä. Ensi vuonna SM-sarjatason pelaaminen laajenee B2-junioreihin.

Pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena KJT:n toimintaa arvostetaan tänä päivänä ympäri valtakuntaa. Seuran toimintamallista ollaan kiinnostuneita ja seuran ikäluokat ovat haluttuja yhteistyökumppaneita muiden seurojen pelitälleille aina Oulua myöten. Kehitystyö jatkuu edelleen ja minulla on vahva usko siihen, että toiminnan laatu paranee entisestään sinnikkäällä ja pitkäjänteisellä työllä. Muun muassa nais- ja tyttökiekon puolella meillä on edelleen paljon haasteita toimintaedellytysten takaamiseksi myös seuran tyttöpelaajille.

”Mahdollisimman monelle, mahdollisimman paljon, mahdollisimman pitkään” on siis osoittautumassa varsin toimivaksi ajattelumalliksi!

Yhteistyöllä tuloksiin

Urheilupiireissä peräänkuulutetaan aika ajoin sitä, että koulun – tai yleisemmin suomalaisen koulujärjestelmän – tulisi järjestää paremmin mahdollisuuksia huippu-urheiluun tähtääville nuorille harjoitella tavoitteellisesti koulupäivien aikana esimerkiksi aamuisin. Pääkaupunkiseudulla yläkoulun urheiluakatemiatoimintaa tarjotaan, mutta kovin laajamittaista ja isolle massalle mahdollistavaa toiminta ei ole. Muissakin suurissa kaupungeissa tarjonta keskittyy yksittäisiin kouluihin ja niiden takana on useimmiten jonkinlaista lisäresurssia opetuksen järjestäjältä vaativa järjestelmä.

Miksi sitten on niin vaikeaa, että urheilua ja koulunkäyntiä yhdistelevät järjestelyt useimmiten jäävät ainoastaan äänekkäiden vaatimusten tasolle ja mitään ei tapahdu?

Tuusulassa käynnistyi syksyllä 2014 yläkoulun urheiluvalmennusohjelma, jonka piirissä on tällä hetkellä 42 jääkiekkoa harrastavaa tuusulalaista yläkoululaista 7. ja 8. luokalla. Urheiluvalmennusohjelma mahdollistaa seuran organisoiman aamuharjoittelun tiistaiaamuisin klo 8-10 sekä kaksi tuntia viikossa yleisvalmennusta koulun valinnaistarjonnasta. Tuusulan ohjelmassa omaleimaista on se, että urheiluvalmennusohjelma toimii kaikilla kunnan viidellä yläkoululla, joten ohjelman piiriin saadaan kiitettävän suuri määrä harrastajia. Ilman kaikkien koulujen sitoutumista tämän ohjelman käynnistyminen olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta.

Yläkoulun urheiluvalmennusohjelman käyntiin saaminen oli pitkän suunnittelun ja valmistelun tulos, joka saatiin aikaan hyvällä vuorovaikutuksella aloitteellisen urheiluseuran (KJT Hockey), lajiliiton (Jääkiekkoliitto) ja opetuksen järjestäjän (Tuusulan kunta) kesken. Alun perin ajatuksenamme oli rakentaa ohjelma vain jääkiekon ympärille, mutta valmisteluprosessin ja hyvän keskustelun seurauksena ajatus jalostui siten, että mukaan otettiin kaikki halukkaat urheiluseurat ja lajit. Ensi syksystä alkaen mukana on jo 16 lajia ja yhtä monta alueen urheiluseuraa. Puolentoista vuoden kokeilun jälkeen kaikki osapuolet ovat pääosin tyytyväisiä systeemin toimivuuteen, vaikka täydellinen ei tämäkään vielä urheilun näkökulmasta ole.

Voisiko tällainen valmennusjärjestelmä sitten olla käynnissä kaikkialla Suomessa, jos se kerran tukee nuoren kehittymistä urheilijana? Minun mielestäni kyllä voisi. Onnistumisen kannalta oleellista kuitenkin on, millä äänensävyllä urheiluseurat lähestyvät kunnallista opetuksen järjestäjää. Tässä pari rajoittavaa seikkaa, jotka kannattaa ottaa jo lähtökuopissa huomioon, kun mahdollisuuksia lähdetään kartoittamaan.

Suomalainen perusopetuslaki rajoittaa mahdollisuuksia lukujärjestysten muokkaamiselle harjoittelun mahdollistamiseksi koulupäivän aikana. Yläkoululaisen viikkotuntimäärä on keskimäärin 30 tuntia viikossa. Tämä tarkoittaa keskimäärin kuuden tunnin mittaisia koulupäiviä aikavälillä 8-16. Haasteena on, että koulupäivän sisälle ei saa lain mukaan tulla ns. hyppytunteja. Lisäksi nykyinen tuntijako sisältää paljon valinnaisuutta, joka sekoittaa opetusryhmiä ja vaikuttaa lukujärjestysten laadintaan tekemällä valinnaisten aineiden opetusryhmistä urheilun näkökulmasta heterogeenisiä. Nämä kaksi seikkaa jäykistävät opetuksen järjestäjän ja rehtorien mahdollisuuksia järjestää aikaa urheilijoille koulupäivien sisältä harjoittelun mahdollistamiseksi, vaikka tahtoa olisikin. Edellä mainituista syistä vain urheilijoiden ehdoilla rakennettu lukujärjestys vaikuttaisi todennäköisesti muiden opiskelijoiden lukujärjestykseen kohtuuttoman epäoikeudenmukaisella tavalla.

Perusopetuksen tulee myös olla kaikille maksutonta, joten aamuharjoittelusta ei saa aiheutua oppilaalle kustannuksia esimerkiksi valmennuksen järjestämisestä johtuen. Kuntien talouskurimuksesta johtuen opetuksen rahoista on vaikeaa löytää lisärahoitusta urheiluvalmennuksen kustannuksiin, joten valmennuksen järjestämisen täytyy tällöin jäädä seurojen harteille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toiminnan pystyvät organisoimaan vain seurat, joissa on päätoimisia työntekijöitä. Kaikilla seuroilla ei tällaisia ole ja vaikka talkoohenkisiä tekijöitä löytyisikin, niin siviilityön asettamat reunaehdot voivat tehdä valmennuksen järjestämisen mahdottomaksi. Peruskoulun jälkeen toiselle asteelle siirryttäessä mahdollisuudet ovat jo paljon suuremmat, kun lukujärjestys ei ole vaatimuksiltaan niin tiukka ja valmentajillekin voidaan maksaa valmennuksesta tuntiopettajan palkkio esimerkiksi lukiossa.

Olen erittäin iloinen, että Tuusulassa olemme hyvällä yhteistyöllä saattaneet alkuun kehityskelpoisen urheiluharrastusta tukevan järjestelmän ja kannustan keskustelun avaamista myös muualla Suomessa. Tärkeää on muistaa, että pelkästään vaatimuksia esittämällä ei luoda mahdollisuuksia kunnan ja urheiluseurojen hedelmälliselle yhteistyölle. Haasteiden tunnistaminen ja ratkaisun etsiminen yhdessä ovat mahdollisuus niihin innovaatioihin, jotka mahdollistavat uusia toimintatapoja tavoitteellisen harjoittelun kehittämiseksi lähellä kotia.

Tuusulan yläkoulujen urheiluvalmennusohjelman periaatteisiin voit tutustua täältä: http://web.tuusula.fi/urheiluvalmennusohjelma/

 

Kiireettömästi huipulle

Nuorten MM-kisojen aikaan järjestetyn Jääkiekkoliiton seminaarin teemana oli Kiireettömästi huipulle. Tämä teema on erittäin tervetullut ja ajankohtainen avaus suomalaisessa urheilukeskustelussa. Nykyisin vallalla oleva kiire näkyy ja kuuluu ainakin yhden keskiuusmaalaisen, liigaseurojen läheisyydessä toimivan seuran jäähallien käytävillä. Käytäväkeskusteluissa spekuloidaan tähän aikaan kaudesta kovasti sitä, kuka mistäkin ikäluokasta on lähdössä ensi kaudeksi mihinkin liigaseuraan. Ikävää on, että tämän ilmiön käynnistää usein liigaseurojen suunnalta tulevat yhteydenotot ja kosiskelut jo D-juniorivaiheessa.

Oma käsitykseni kiireettömyydestä tarkoittaa pitkäjänteistä matkaa hyvässä valmennuksessa, pelaajalähtöisesti ja kustannustehokkaasti – mahdollisimman lähellä kotia. Näiden pohjalta tulisikin arvioida, missä vaiheessa oman kylän hallilta täytyy ja kannattaa moottoritietä etelän suuntaan lähteä.

KJT Hockeyn junioriorganisaatio on tällä hetkellä pelaajalisenssien määrällä mitattuna koko Suomen viidenneksi suurin. Etelän alueella suurempi on ainoastaan Blues Juniorit, joka painii tällä hetkellä valitettavan jääpulan kanssa. Kaikki seuramme E-C2 –ikäluokkien kärkijoukkueet pelaavat ylimmällä mahdollisella sarjatasolla ja kaikki merkit viittaavat siihen, että sama trendi jatkuu myös tulevaisuudessa. Tämän lisäksi meillä on tarjota jokaiselle kärjen takana kehittyvälle pelaajalle oikeantasoinen harjoitus- ja peliympäristö sopivassa ryhmässä. Alueella on myös riittävästi jäähalleja, joten olosuhteiden vuoksikaan lähtemisen pakkoa ei ole. Mikä liigaseuroihin siis edelleen vetää?

Yleinen käsitys lienee, että liigaseurojen urheilutoiminta olisi paremmin organisoitua ja valmennus ammattitaitoisempaa. Tästä en ole vuosien aikana löytänyt kiistatonta näyttöä. Liigaseurojen Try out –seulontaan pohjautuva toimintakulttuuri ei perustu pitkäjänteisyyteen, vaan joukkueeseen tullaan vuodeksi kerrallaan. Valmennus on tuloskeskeistä ja mikäli menestystä ei tule, se on yleensä huonojen pelaajien vika. Valmentajien onneksi kevään Try out –seulonta tuo joukkueeseen uusia pelaajia joukkueen vahvistamiseksi ja pudokkaat voidaan palauttaa takaisin pöndelle.

Ilokseni olen huomannut, kuinka Helsingin liigaseuroista toinen on peräänkuuluttanut julkisuudessa kiireetöntä ja pitkäjänteistä valmennusta ilman tulospaineita myös omassa seurassaan. Nähtäväksi jää, milloin tämä alkaa konkreettisesti näkyä myös ulospäin. Ensimmäinen iso näkyvä askel voisikin olla keskittyminen omien pelaajien kehittämiseen sen sijaan, että rekrytoidaan pelaajia liian varhaisessa vaiheessa siirtymään muualta. Ketään ei tietenkään voi, eikä pidä, estää pyrkimästä liigaseuraan, mutta yllyttäminen ei ole oikea tai eettisesti kestävä tapa toimia. Try out –kulttuurista luopuminen olisi myös hieno osoitus kiireettömyyden ja pitkäjänteisyyden ajatuksesta.

Iso merkitys kiireettömyydessä on myös mielekkäällä ajankäytöllä ja harrastamisen kustannuksilla. Lähteminen kotihallin vierestä päivittäin esimerkiksi Keski-Uudeltamaalta Helsinkiin tarkoittaa kauden aikana satojen tuntien autossa istumista. Nämä tunnit ovat pois opiskelusta ja koulunkäynnistä sekä vapaa-ajasta naapuruston kavereiden kanssa. Lisäksi matkustaminen kuluttaa euroja. Vertailua kannattaa tehdä myös kuukausimaksujen osalta ja pohtia, nouseeko harrastamisen laatu samassa suhteessa kohoavien kustannusten kanssa.

Silloin, kun kotiseurassa toimintaympäristö tarjoaa hyvät olosuhteet, osaavan ja yksilöä eteenpäin vievän valmennuksen sekä mahdollisuuden pelata maan parhaita vastaan, siirtymiseen ei ainakaan minun mielessäni löydy järkiperusteita. Syytä on myös tiedostaa, että siirtyminen liigaseuran junioreihin altistaa pelaajan välittömästi armottomalle kilpailulle paikasta auringossa. Loppujen lopuksi siirtyneiden pelaajien määrään suhteutettuna huomattavana vähemmistönä ovat ne, joille siirtyminen jää pysyväksi.

Mikäli siis oman seuran olosuhteet, valmennus, harrastamisen kustannukset ja pelijoukkueet ovat oikeassa suhteessa pelaajan tasoon, lähtemistä kannattaa viivyttää mahdollisimman pitkään. Tätä pitkäjänteisyyttä toivon tulevaisuudessa tuettavan myös jääkiekkoliiton toimesta siten, että sarjajärjestelmiä kehitetään sen suuntaisesti, että pelaajien keskittymistä alueen liigaseuroihin ei ohjata liialla tiivistämisellä. Tuon pohtiminen vaatii kuitenkin oman lukunsa.