Mitä kuuluu keskiuusmaalaiselle jääkiekolle tänään?

Historia on muistuttamassa meitä siitä, miten asioita on ennen tehty niin hyvässä kuin pahassa. Sieltä kasvaa myös oppimisen siemen uusia toimintamalleja kehiteltäessä. Aina aika ajoin herää keskustelu siitä, miten ennen kaikki oli paremmin ja käynnistyy haikailu vanhojen hyvien aikojen perään. Muistellaan, kuinka joskus on pelattu sillä ja tällä tasolla ja toiminta oli ns. tapissa. Kultareunuksin rajatuista muistoista unohtuu usein kuitenkin olemassa olleet erilaiset toimintaedellytykset ja rakenteet, jotka toimintaa ohjasivat.

Pitää siis aina osata katsoa myös sitä historiallista kontekstia, jossa kulloinkin on toimittu. Maailma muuttuu ja sitä myöden toimintaympäristö ja -edellytykset tuon muuttuvan maailman mukana. Vanhoja toimintamalleja ei voi uuteen tilanteeseen sellaisenaan istuttaa. Tänä päivänä tosiasia on, että pienet – tai edes keskisuuret seurat – eivät yksinään pysty tarjoamaan kärkipelaajilleen sopivaa toimintaympäristöä ilman laadukasta toiminnan kehittämistä ja yhteistyötä muiden seurojen kanssa. Ainoastaan liigalogo-seuroilla on riittävää imua kilpailukykyisten joukkueiden rakentamiseksi vuodesta toiseen ilman, että toiminnan laatua otetaan tiukkaan tarkasteluun. Toki liigaseurat toimintaansa arvioivat ja kehittävät, mutta pelaajan tai perheen näkökulmasta liigalogo mielletään – virheellisesti – automaattiseksi laadun takeeksi.

Keski-Uudenmaan alueen seurat KJT:n ympärillä ovat ajautuneet kaikki jossain määrin ahdinkoon ja ovat hakeutuneet yhteistyön piiriin. Mäntsälän, Nurmijärven ja Sipoon seurat ovat menneet liigaseurojen sateenvarjojen alle, mutta ensiaskeleiden perusteella toimintaedellytykset ovat pienten pelaajamäärien vuoksi useassa ikäluokassa edelleen varsin hankalat. Pohjoisessa Hyvinkää aloittelee yhteistyötä Riihimäen kanssa.

Mikä toimintaympäristössä ennen oli toisin? Yhtenä huomioitavana osana oli varmasti se, että Jääkiekkoliitto oli organisoinut aluepolitiikkansa ja sarjajärjestelmät eri tavalla. Uusimaa oli oma alueensa, jolla oli oma aluehallintonsa ja myös oma aluejoukkue Pohjola-leirillä. Näin ollen myös alueen pelaajia pääsi mukaan runsaslukuisesti. Myös SM-karsintasarjojen paikkoja jaettiin aluekiintiöistä. Tämä mahdollisti paremmin seurojen toimimisen paikallisesti ja kampoihin pystyttiin yksittäisissä ikäluokissa laittamaan isommillekin seuroille.

Kilpailukyvyn edelleen parantamiseksi Keski-Uudellamaalla, 80-luvulla syntyneille muodostettiin vuonna 1996 kilpakiekon yhteisjoukkueet B- ja A-junioreihin. Yhteisjoukkueet pelasivat nimellä KJT. Joukkueeseen valikoitui pelaajia Tuusulan, Keravan ja Järvenpään paikallisista seuroista. Tämä yhteistyö mahdollisti kärkipelaajien kehittymisen lähellä kotia kilpailukykyisissä joukkueissa ja osa ikäluokista pelasikin varsin menestyksekkäästi. C-junioreiden kanssa sen sijaan arvottiin vuosittain missä pelataan ja millä paidalla, nimellä jne. Tämä johti lopulta siihen, että yksittäisten ikäluokkien toimijoiden (huom. aikuisten) aiheuttama turbulenssi lamautti tämän yhteistyön.

90-luvulla syntyneet pelaajat hukattiin paljolti tämän turbulenssin jälkilöylyissä. Paikalliset seurat alkoivat uudelleen kilpailla keskenään niin pelaajista kuin pahimmillaan resursseistakin. Tämän tuloksena yhdelläkään seuralla ei enää C-junioreissa ollut alueen kärkipelaajia joukkueissaan, vaan he olivat karanneet Helsingin liigaseuroihin tai Vantaalle. Kun tämä tosiasia tunnistettiin, Tuusulan Juniorikiekko ja Keravan Shakers päättivät miekkojen kalistelun sijaan rakentaa yhteistyötä ja syntyi nykymuotoinen KJT Hockey. Järvenpään Haukat ei tuossa vaiheessa vielä ollut valmis käynnistetyn mukaiseen yhteistyöhön.

Yhteistyöhön lähdettiin muuhun Suomeen nähden etujoukoissa ja sen tuomasta edusta seurassa nyt nautitaan. Sittemmin samantyylistä mallia on alettu soveltaa mm. Kymen alueella PoKLi Ry:ssä, Päijät-Hämeessä Pelicansin alla ja Läntisellä Uudellamaalla Harjun Kiekossa.

Toimintaa alettiin uudessa KJT:ssa rakentaa ja kehittää johdonmukaisesti. Alkuvuosien karikoiden tasoittamiseksi luotiin toimintamalli, joka on osoittautunut toimivaksi ja kehityskelpoiseksi tavaksi tehdä juniorijääkiekkoa. Seuran 2001-syntyneiden ikäluokka on toiminut tuon kehitystyön pilottina kohta kuuden vuoden ajan ja tehdyn pilotoinnin tuloksia voidaan näin ollen jo pikku hiljaa arvioida pidemmälläkin aikavälillä. Ikäluokan johtoajatuksena ovat olleet pitkäjänteisyys sekä varhaisen segregoinnin välttäminen. Nyt, C-vaiheessa, ikäluokassa on edelleen mukana lähes 70 pelaajaa ja pelijoukkue löytyy ikäluokasta kaikilla harrastamisen tasoilla.

Muutosvastarintaa seuran sisällä on toki vuosien varrella kohdattu. Ikäluokan toimintaa on kummasteltu, epäilty ja arvosteltu. Ajan myötä enemmistö on kuitenkin hyväksynyt ajatuksen kiireettömyydestä, pitkäjänteisyydestä ja koko ikäluokasta huolehtimisesta – kärkeä kuitenkaan unohtamatta. Mottona on ollut ”Kärki edellä, mutta ei sen ehdoilla”. Tällä hetkellä voidaan todeta kaikkien 2001-syntyneitä nuorempien ikäluokkien olevan elinvoimaisia ja vahvoja sekä keskenään samassa suunnassa. Tämä siitä huolimatta, että muutosvastarinnan myötä myös lähtijöitä on ollut – onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.

Myös Järvenpäässä on huomattu, että sillä ei ole nykyisin riittäviä toimintaedellytyksiä toimia yksinään ja he ovatkin jälleen lähteneet mukaan tekemään yhteistyötä keskiuusmaalaisen pelaajapolun kehittämiseksi. Tämän yhteistyön myötä alueella pelataan kilpakiekkoa C2-A – junioreissa nimellä KJT Haukat. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös D1-junioreiden välillä. Yhteistyö on toiminut jouhevasti ja se on tukenut pelaajien kehittymistä.

Missä KJT:n ikäluokat menevät tällä hetkellä?

C SM-sarjassa (01-syntyneet) pelaa 20 joukkuetta; niistä 15 on liigaseuroja ja loput viisi paikkaa täyttävät Blues kahdella joukkueellaan, K-Vantaa, KJT Haukat ja Karhu-Kissat. Näistä joukkueista Blues on Suomen ylivoimaisesti suurin junioriorganisaatio, K-Vantaa on vantaalaisten seurojen yhteenliittymä sekä Jokereiden sateenvarjoseura ja K-Kissat niin ikään Jokereiden sateenvarjon alla. Nykyinen laadukas ja pitkäjänteinen toiminta on siis johtanut siihen, että tuossa tiukassa taistelussa paikasta auringossa KJT on pärjännyt Haukkojen kanssa tehtävällä yhteistyöllä varsin hyvin. Tämän ikäluokan menestys varmistaa jatkumon myös 02-syntyneille, jotka pääsevät SM-karsintasarjaan (24 joukkuetta) ensi kaudella automaattisesti.

C2 (02-syntyneet) pelaa valtakunnallista ylintä sarjatasoa siitä huolimatta, että muutama kärkipelaaja päätti lähteä liigaseuroihin (Jokerit ja HIFK) jo tämän kauden alkaessa. Riittävä massa ja laadukas harjoittelu ovat taanneet kuitenkin sen, että joukkue on edelleen hyvissä asemissa valtakunnan kärjen takana ja seuraan jääneet kärkipelaajat pääsevät kehittymään rauhassa ja pelaavat isossa roolissa lähellä kotia. Luotan siihen, että joukkue pelaa syksyllä itsensä 20 joukkoon ja pelaa SM-sarjassa koko kauden.

D1 (03-syntyneet) on selvinnyt niin ikään muutaman kärkipelaajan lähdöstä kuivin jaloin. Edellinen valmentaja vei puolitoista vuotta sitten Helsinkiin mukanaan peräti yhdeksän ikäluokan sen hetkistä kärkipelaajaa. Moni oli sitä mieltä, että tuon ikäluokan toiminta KJT:ssa oli ohi. Vaan kuinkas kävikään? Syksyn alkusarjan jälkeen KJT Haukat on ylimmällä sarjatasolla sijalla 7., liigalogo-seurojen pelijoukkueiden sekä Juha Lindin luotsaaman Vuosaaren Viikinkien välittömässä tuntumassa.

D2 (04-syntyneet) on pelannut syksyllä erittäin vahvasti ja on alueen ylimmällä sarjatasolla sijalla 3. Tuo joukkue on vielä ainoastaan KJT:n pelaajista koostuva joukkue.

Tärkeää on myös, että kaikkien näiden kärkijoukkueiden takana pelijoukkueita on kaikissa ikäluokissa myös alemmilla tasoilla mahdollistamassa kiireettömän kypsymisen niille, joiden kehitys on hitaampaa tai maileja jäällä on takana vähemmän. Myös kaikissa alemmissa ikäluokissa (G-E) pelaajia on runsaasti ja toiminta on pelaajien kehittymisen näkökulmasta katsottuna laadukasta. Tulevaisuus näyttää siis toistaiseksi varsin hyvältä. Ensi vuonna SM-sarjatason pelaaminen laajenee B2-junioreihin.

Pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena KJT:n toimintaa arvostetaan tänä päivänä ympäri valtakuntaa. Seuran toimintamallista ollaan kiinnostuneita ja seuran ikäluokat ovat haluttuja yhteistyökumppaneita muiden seurojen pelitälleille aina Oulua myöten. Kehitystyö jatkuu edelleen ja minulla on vahva usko siihen, että toiminnan laatu paranee entisestään sinnikkäällä ja pitkäjänteisellä työllä. Muun muassa nais- ja tyttökiekon puolella meillä on edelleen paljon haasteita toimintaedellytysten takaamiseksi myös seuran tyttöpelaajille.

”Mahdollisimman monelle, mahdollisimman paljon, mahdollisimman pitkään” on siis osoittautumassa varsin toimivaksi ajattelumalliksi!

Mainokset

Yhteistyöllä tuloksiin

Urheilupiireissä peräänkuulutetaan aika ajoin sitä, että koulun – tai yleisemmin suomalaisen koulujärjestelmän – tulisi järjestää paremmin mahdollisuuksia huippu-urheiluun tähtääville nuorille harjoitella tavoitteellisesti koulupäivien aikana esimerkiksi aamuisin. Pääkaupunkiseudulla yläkoulun urheiluakatemiatoimintaa tarjotaan, mutta kovin laajamittaista ja isolle massalle mahdollistavaa toiminta ei ole. Muissakin suurissa kaupungeissa tarjonta keskittyy yksittäisiin kouluihin ja niiden takana on useimmiten jonkinlaista lisäresurssia opetuksen järjestäjältä vaativa järjestelmä.

Miksi sitten on niin vaikeaa, että urheilua ja koulunkäyntiä yhdistelevät järjestelyt useimmiten jäävät ainoastaan äänekkäiden vaatimusten tasolle ja mitään ei tapahdu?

Tuusulassa käynnistyi syksyllä 2014 yläkoulun urheiluvalmennusohjelma, jonka piirissä on tällä hetkellä 42 jääkiekkoa harrastavaa tuusulalaista yläkoululaista 7. ja 8. luokalla. Urheiluvalmennusohjelma mahdollistaa seuran organisoiman aamuharjoittelun tiistaiaamuisin klo 8-10 sekä kaksi tuntia viikossa yleisvalmennusta koulun valinnaistarjonnasta. Tuusulan ohjelmassa omaleimaista on se, että urheiluvalmennusohjelma toimii kaikilla kunnan viidellä yläkoululla, joten ohjelman piiriin saadaan kiitettävän suuri määrä harrastajia. Ilman kaikkien koulujen sitoutumista tämän ohjelman käynnistyminen olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta.

Yläkoulun urheiluvalmennusohjelman käyntiin saaminen oli pitkän suunnittelun ja valmistelun tulos, joka saatiin aikaan hyvällä vuorovaikutuksella aloitteellisen urheiluseuran (KJT Hockey), lajiliiton (Jääkiekkoliitto) ja opetuksen järjestäjän (Tuusulan kunta) kesken. Alun perin ajatuksenamme oli rakentaa ohjelma vain jääkiekon ympärille, mutta valmisteluprosessin ja hyvän keskustelun seurauksena ajatus jalostui siten, että mukaan otettiin kaikki halukkaat urheiluseurat ja lajit. Ensi syksystä alkaen mukana on jo 16 lajia ja yhtä monta alueen urheiluseuraa. Puolentoista vuoden kokeilun jälkeen kaikki osapuolet ovat pääosin tyytyväisiä systeemin toimivuuteen, vaikka täydellinen ei tämäkään vielä urheilun näkökulmasta ole.

Voisiko tällainen valmennusjärjestelmä sitten olla käynnissä kaikkialla Suomessa, jos se kerran tukee nuoren kehittymistä urheilijana? Minun mielestäni kyllä voisi. Onnistumisen kannalta oleellista kuitenkin on, millä äänensävyllä urheiluseurat lähestyvät kunnallista opetuksen järjestäjää. Tässä pari rajoittavaa seikkaa, jotka kannattaa ottaa jo lähtökuopissa huomioon, kun mahdollisuuksia lähdetään kartoittamaan.

Suomalainen perusopetuslaki rajoittaa mahdollisuuksia lukujärjestysten muokkaamiselle harjoittelun mahdollistamiseksi koulupäivän aikana. Yläkoululaisen viikkotuntimäärä on keskimäärin 30 tuntia viikossa. Tämä tarkoittaa keskimäärin kuuden tunnin mittaisia koulupäiviä aikavälillä 8-16. Haasteena on, että koulupäivän sisälle ei saa lain mukaan tulla ns. hyppytunteja. Lisäksi nykyinen tuntijako sisältää paljon valinnaisuutta, joka sekoittaa opetusryhmiä ja vaikuttaa lukujärjestysten laadintaan tekemällä valinnaisten aineiden opetusryhmistä urheilun näkökulmasta heterogeenisiä. Nämä kaksi seikkaa jäykistävät opetuksen järjestäjän ja rehtorien mahdollisuuksia järjestää aikaa urheilijoille koulupäivien sisältä harjoittelun mahdollistamiseksi, vaikka tahtoa olisikin. Edellä mainituista syistä vain urheilijoiden ehdoilla rakennettu lukujärjestys vaikuttaisi todennäköisesti muiden opiskelijoiden lukujärjestykseen kohtuuttoman epäoikeudenmukaisella tavalla.

Perusopetuksen tulee myös olla kaikille maksutonta, joten aamuharjoittelusta ei saa aiheutua oppilaalle kustannuksia esimerkiksi valmennuksen järjestämisestä johtuen. Kuntien talouskurimuksesta johtuen opetuksen rahoista on vaikeaa löytää lisärahoitusta urheiluvalmennuksen kustannuksiin, joten valmennuksen järjestämisen täytyy tällöin jäädä seurojen harteille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toiminnan pystyvät organisoimaan vain seurat, joissa on päätoimisia työntekijöitä. Kaikilla seuroilla ei tällaisia ole ja vaikka talkoohenkisiä tekijöitä löytyisikin, niin siviilityön asettamat reunaehdot voivat tehdä valmennuksen järjestämisen mahdottomaksi. Peruskoulun jälkeen toiselle asteelle siirryttäessä mahdollisuudet ovat jo paljon suuremmat, kun lukujärjestys ei ole vaatimuksiltaan niin tiukka ja valmentajillekin voidaan maksaa valmennuksesta tuntiopettajan palkkio esimerkiksi lukiossa.

Olen erittäin iloinen, että Tuusulassa olemme hyvällä yhteistyöllä saattaneet alkuun kehityskelpoisen urheiluharrastusta tukevan järjestelmän ja kannustan keskustelun avaamista myös muualla Suomessa. Tärkeää on muistaa, että pelkästään vaatimuksia esittämällä ei luoda mahdollisuuksia kunnan ja urheiluseurojen hedelmälliselle yhteistyölle. Haasteiden tunnistaminen ja ratkaisun etsiminen yhdessä ovat mahdollisuus niihin innovaatioihin, jotka mahdollistavat uusia toimintatapoja tavoitteellisen harjoittelun kehittämiseksi lähellä kotia.

Tuusulan yläkoulujen urheiluvalmennusohjelman periaatteisiin voit tutustua täältä: http://web.tuusula.fi/urheiluvalmennusohjelma/

 

Kiireettömästi huipulle

Nuorten MM-kisojen aikaan järjestetyn Jääkiekkoliiton seminaarin teemana oli Kiireettömästi huipulle. Tämä teema on erittäin tervetullut ja ajankohtainen avaus suomalaisessa urheilukeskustelussa. Nykyisin vallalla oleva kiire näkyy ja kuuluu ainakin yhden keskiuusmaalaisen, liigaseurojen läheisyydessä toimivan seuran jäähallien käytävillä. Käytäväkeskusteluissa spekuloidaan tähän aikaan kaudesta kovasti sitä, kuka mistäkin ikäluokasta on lähdössä ensi kaudeksi mihinkin liigaseuraan. Ikävää on, että tämän ilmiön käynnistää usein liigaseurojen suunnalta tulevat yhteydenotot ja kosiskelut jo D-juniorivaiheessa.

Oma käsitykseni kiireettömyydestä tarkoittaa pitkäjänteistä matkaa hyvässä valmennuksessa, pelaajalähtöisesti ja kustannustehokkaasti – mahdollisimman lähellä kotia. Näiden pohjalta tulisikin arvioida, missä vaiheessa oman kylän hallilta täytyy ja kannattaa moottoritietä etelän suuntaan lähteä.

KJT Hockeyn junioriorganisaatio on tällä hetkellä pelaajalisenssien määrällä mitattuna koko Suomen viidenneksi suurin. Etelän alueella suurempi on ainoastaan Blues Juniorit, joka painii tällä hetkellä valitettavan jääpulan kanssa. Kaikki seuramme E-C2 –ikäluokkien kärkijoukkueet pelaavat ylimmällä mahdollisella sarjatasolla ja kaikki merkit viittaavat siihen, että sama trendi jatkuu myös tulevaisuudessa. Tämän lisäksi meillä on tarjota jokaiselle kärjen takana kehittyvälle pelaajalle oikeantasoinen harjoitus- ja peliympäristö sopivassa ryhmässä. Alueella on myös riittävästi jäähalleja, joten olosuhteiden vuoksikaan lähtemisen pakkoa ei ole. Mikä liigaseuroihin siis edelleen vetää?

Yleinen käsitys lienee, että liigaseurojen urheilutoiminta olisi paremmin organisoitua ja valmennus ammattitaitoisempaa. Tästä en ole vuosien aikana löytänyt kiistatonta näyttöä. Liigaseurojen Try out –seulontaan pohjautuva toimintakulttuuri ei perustu pitkäjänteisyyteen, vaan joukkueeseen tullaan vuodeksi kerrallaan. Valmennus on tuloskeskeistä ja mikäli menestystä ei tule, se on yleensä huonojen pelaajien vika. Valmentajien onneksi kevään Try out –seulonta tuo joukkueeseen uusia pelaajia joukkueen vahvistamiseksi ja pudokkaat voidaan palauttaa takaisin pöndelle.

Ilokseni olen huomannut, kuinka Helsingin liigaseuroista toinen on peräänkuuluttanut julkisuudessa kiireetöntä ja pitkäjänteistä valmennusta ilman tulospaineita myös omassa seurassaan. Nähtäväksi jää, milloin tämä alkaa konkreettisesti näkyä myös ulospäin. Ensimmäinen iso näkyvä askel voisikin olla keskittyminen omien pelaajien kehittämiseen sen sijaan, että rekrytoidaan pelaajia liian varhaisessa vaiheessa siirtymään muualta. Ketään ei tietenkään voi, eikä pidä, estää pyrkimästä liigaseuraan, mutta yllyttäminen ei ole oikea tai eettisesti kestävä tapa toimia. Try out –kulttuurista luopuminen olisi myös hieno osoitus kiireettömyyden ja pitkäjänteisyyden ajatuksesta.

Iso merkitys kiireettömyydessä on myös mielekkäällä ajankäytöllä ja harrastamisen kustannuksilla. Lähteminen kotihallin vierestä päivittäin esimerkiksi Keski-Uudeltamaalta Helsinkiin tarkoittaa kauden aikana satojen tuntien autossa istumista. Nämä tunnit ovat pois opiskelusta ja koulunkäynnistä sekä vapaa-ajasta naapuruston kavereiden kanssa. Lisäksi matkustaminen kuluttaa euroja. Vertailua kannattaa tehdä myös kuukausimaksujen osalta ja pohtia, nouseeko harrastamisen laatu samassa suhteessa kohoavien kustannusten kanssa.

Silloin, kun kotiseurassa toimintaympäristö tarjoaa hyvät olosuhteet, osaavan ja yksilöä eteenpäin vievän valmennuksen sekä mahdollisuuden pelata maan parhaita vastaan, siirtymiseen ei ainakaan minun mielessäni löydy järkiperusteita. Syytä on myös tiedostaa, että siirtyminen liigaseuran junioreihin altistaa pelaajan välittömästi armottomalle kilpailulle paikasta auringossa. Loppujen lopuksi siirtyneiden pelaajien määrään suhteutettuna huomattavana vähemmistönä ovat ne, joille siirtyminen jää pysyväksi.

Mikäli siis oman seuran olosuhteet, valmennus, harrastamisen kustannukset ja pelijoukkueet ovat oikeassa suhteessa pelaajan tasoon, lähtemistä kannattaa viivyttää mahdollisimman pitkään. Tätä pitkäjänteisyyttä toivon tulevaisuudessa tuettavan myös jääkiekkoliiton toimesta siten, että sarjajärjestelmiä kehitetään sen suuntaisesti, että pelaajien keskittymistä alueen liigaseuroihin ei ohjata liialla tiivistämisellä. Tuon pohtiminen vaatii kuitenkin oman lukunsa.